Kun kissa raapii kalusteita — saat sen loppumaan näillä vinkeillä - kissan raapiminen ja raapimispuut
1 Views 1 03 2008Kissat, jotka raapivat huonekaluja, saattavat omistajansa harmistuneeeksi tai kenties vihaiseksi, joskus jopa tappiolle. Onko kissasi raapinut upouuden sohvasi rikki?
Ota huomioon, että kissasi ei tee sitä tahallaan. Kissojen tarvitsee raapia. Raapiminen on kissoille vaistonomaista. Kissat eivät teroita kynsiään raapimalla. Kissat puhdistavat kynsiään
raapimalla. Kissat poistavat vanhoja kerroksia kynsistään raapimalla.
Kissoja ei saisi rankaista niiden tekemistä naarmuista tai huonosta käytöksestä, eihän kissa muuten opi käyttäytymään paremmin. On parempi tehdä vaikutus positiivisemmalla tavalla kuin
rankaisemalla. Kissat eivät ymmärrä, mistä rangaistus johtuu. Kissat toistavat vaistonomaisia toimia. Kissat eivät yhdistä rangaistusta ”rikokseen”, jota ne tekevät vaistonvaraisesti,
sillä kissan vaisto on aina vahvempi kuin mikään rangaistus. Todennäköisesti kissa tulisi vain vihaiseksi rankaisijalleen.
Ulkokissat ja sisäkissat raapivat huonekaluja yhtä paljon.
Kissoille luonnollisin pinta raapimiselle ovat puiset materiaalit. Esimerkiksi tuolien jalat, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.
Tavallisin ratkaisu ja yleensä toimivin kissan raapimissongelmiin on tietenkin raapimispuun hankkiminen. Niitä voi olla myös kaksi.
Raapimispuita on saatavilla lemmikkieläinkaupoista. Niitä voi tilata myös internetistä.
Hyvä raapimispuu on tukeva. Sen jalusta on raskas kissalle, niin ettei kissa saa kaadettua raapimispuuta.
Raapimispuun materiaali on yleensä köytetty narusta. Kissan ei ole syytä antaa raapia raapimispuuta, joka olisi tehty mattomateriaalista, koska muuten kissa oppii raapimaan mattoja!
Hyvä raapimispuu on myös riittävän pitkä tai korkea kissalle, koska kissa haluaa raapiessaan venyä, harjoitellakseen lihaksiaan ja toisinaan kissa voi kiivetä raapimispuun päälle leikkiäkseen.
Raapimispuuhun voi myös liittää narulla kissalle lelun, niin että se tekee raapimispuusta houkuttelevamman. Näin voit ohjata kissaasi käyttämään raapimispuuta.
Kissalle voi muodostua tapa raapia aina raapimispuuta, kun vieraita tulee. Näin ainakin meillä.
Voitte nostaa kissan raapimispuun ääreen ja näyttää omilla kynsillä, miten raapismuuta raavitaan. Tämä houkuttelee kissaa raapimaan sitä itse leikinomaisesti.
Jos näette kissanne raapimassa huonekalujanne tai seiniä, niin nostakaa kissanne hellästi ylös ja viekää raapimispuun eteen.
Jos kissa alkaa käyttämään raapimispuuta, niin antakaa kehuja ja silittäkää kissaanne.
Jos kissanne edelleen raapii huonekaluja, niin voitte joutua peittämään huonekaluja esimerkiksi verkoilla.
Kissan tulisi ymmärtää, että huonekalujen raapiminen on epämiellyttävää verrattuna raapimispuun käyttöön.
Löytyy myös hajusteita, joilla kissaa voi yrittää karkoittaa huonekaluista. Löytyy kiillokkeita tai esimerkiksi etikka, jolla voi yrittää
karkoittaa kissaa huonekaluista, mutta varokaa vahingoittamasta huonekalujenne pintaa! Myös appelsiini ja sitruuna voivat tuottaa
hyviä tuloksia.
Kissan tulisi käyttää raapimispuuta noin kuukauden ennen kuin poistatte hajusteet tai päällysteet huonekaluista.
Jos kissalla on tapana raapia mattoa, voi maton kääntää ylösalaisin. Kissalle voi hankkia myös oman maton (”juoksumaton”).
Toivottavasti saatte näillä vinkeillä apua kissan raapimisongelmiin, jos teillä niitä on. Älkää kuitenkaan rankaisko kissaanne tästä vaistonvaraisesta toiminnasta.
Kissat raapiminen raapimispuu vinkitKategoriat : kissat ja vinkit
Lisää kirjanmerkkeihin
(26 ääntä, keskiarvo: 4/5)


Kommentit